 |
|
|
Sergio Machado - laulaja, säveltäjä ja kitaristi - syntyi koillis -Brasialaisessa Natalin kaupungissa ja varttui Rio de Janeirossa. Hän muutti Eurooppaan 80 luvun alussa ja soitti mm. Portugalissa, Ranskassa, Saksassa ja Espaniassa. 1985 hän asettui Suomeen ja esiintyi lukuisten maailmanluokan jazz-artistien kanssa. Hän alkoi työskennellä ravintola-alalla Helsingissä vuonna 1995. Nykyään hänen musiikkinsa tunnetaan ympäri Eurooppaa ja vuodesta 2000 lähtien hän on asunut Turussa. Vuonna 2001 hän perusti muutaman ystävänsä kanssa Bossa-ravintolan, jossa hän toimii toimitusjohtajana ja taiteellisena johtajana. Sergion sanoin: "taiteellinen lähestyminen asioihin on on tärkeää elämän joka osa-alueella". Hänen shownsa, elokuvamusiikkinsa sekä Bossan johtaminen toteutetaan juuri tämän ajatuksen mukaisesti.
LIVE AT BOSSA

|
|